Vapaapäivä uhkaa kääntyä ehtoon puolelle hyvää vauhtia ja paljon olisi vielä tekemättä... Aina tahtoo tulla suunniteltua liikaa.

On tänään saatu sentäs taas aikaiseksi, viimeinen tilaustuubihuivi alkaa olla jo hyvällä mallilla, luulisin saavani sen vielä illanviuhkassa valmiiksi. Lisäksi olen kuvannut korusatoa, ja hirmuisesti niitä onkin! Päädyin ottamaan melkein kaikki korukuvat uusiksi kun en ollut niihin täysin tyytyväinen. Halusin niihin yhtenevän taustan ja nyt olisi tarkotus vielä laulattaa hieman kuvankäsittelyä, jotta saan kuvista hieman kirkkaampia ja sellaisia että niitä kehtaa esitellä laajemmalle yleisölle. Siinä onkin jo projktia kerrakseen, kuvia taitaa olla lähemmäs 300 siitä huolimatta että niitä on jo karsittu rankemman puoleisesti. Digikameran hyvä puoli ja kirous taitaa olla juuri tuo kuvamäärän pasahtaminen vallattomiin mittoihin. 

Koitan saada kuvashowta tällä viikolla alkuun joten uutta materiaalia pukkaa. Läppäri jolle kuvankäsittelyohjelmisto on asennettu ei ole enää voimansa tunnossa, mutta koitetaan pärjätä. Eiköhän vanhasta sotaratsusta vielä sentään sen verran saa irti että nämä kuvat saan editoitua.  (Nettiselailuun ja tämmöiseen kevyempään käyttöön minulla on miniläppäri jota on helppo soffalla möllötellessä pitää)

Palaan astialle, kuvaprojekti jatkukoon!