Moikka kaikille!

Viikonloppu mennä hurahti nopsasti ja sähköpostiin tippui kivasti tilauksia koruista. Tänään niitä pakkailtiin ahkerasti ja huomenna kiikutan ne postin kuskattavaksi.

Muutama tilaushommakin ois tiedossa, asiakas ihastui violetteihin fasettihelmiin ja pyysi minua tekemään kaulakorun ja korvikset samaisista helmistä. Siispä ideariihi pystyyn ja suunnittelemaan. Keskiviikoksi aion saada tilatun korun valmiiksi.

Pitkästä aikaa innostuin saumuroimaan tänään itselleni trikooshortseja. En kaupasta meinaa millään löytää mieleisiä, reisiltä kinnaavat kun vyötärö olisi sopiva. Tai sitten malli on mmuutenvaan ei-ihan-niin-istuva. Oli se vaan helppoa kun on "automaatti" saumuri, ei tarvinnut alkaa säätämään lankojen ym säätöjen kanssa ennen työn aloittamista; sen kun vaan nappaa koneen päälle, paininjalka ylös, hetken kuuluu hurinaa ja sitten saa jo painaa kaasua! :)

Tosin ompelija taisi olla hieman hätäinen, kun huomasi vasta vaatetta kootessaan että hitsit, jousto on vikasuuntaan, eli kaava oli väärinpäin kankaalla leikkausvaiheessa... Tuo moka meni kylllä ihan omaan piikkiin, mutta sainpa ainakin tehtyä hyvän kaavan itselleni tänään. Ensikerralla laitan sen oikein päin kankaalle, niin saan valmistakin. :)

Huomaan ettei kässäjutuille ole enää niin paljon aikaa kuin ennen, mutta ei se mitään, sitäkin ihanampaa on päästä tekemään kun viimein saa linnoittautua helmien ja kankaiden kanssa touhuamaan. Punttireeni vie hurjasti aikaa, puhumattakaan kaikesta muusta joka hommaan liittyy. Ei ihme, että fitneksestä puhutaan elämäntapana, sitä tämä totta tosiaan on. Vaikka taivalta ei ole takana kuin muutama kuukausi, on kroppa muuttunut paljon- puhumattakaan päänsisäisistä positiivisista muutoksista. Mutta tästä aiheesta enemmän toisella kertaa.

Hyvää yötä ja iloista alkanutta viikkoa!