Tänään on vapaapäivä "oikeista" töistä ja pääsen viimeinvihdoin kokeilemaan uutta peitetikkisaumuria ihan vaateompelussa. Ensimmäiset tikit eivät olleet ihan priimaa, kiitos huonon langan. Kuvittelin että jo aiemmin kököksi todettu saumurilanka olisi sopinut tälle koneelle, vaan toisin kävi. Neulalangat katkeilivat tuon tuosta, joten nyt taidan vaan laittaa pois ne kun niiistä ei tunnu olevan muuta kuin pahaa mieltä. En ole tiennyt, että lanka voi haurastua itsekseen, mutta nähtävästi sekin on mahdollista.

Kun sain uudet langat viriteltyä, niin avot. Tikki näytti sille mille piti eikä lanka katkeillut ja uskaltauduin jo syöttämään koneelle kesämekon helmaa, joka on ollut työnalla jo kesästä asti mutta hautautunut muiden hommien alle syksyn mittaan.

Hyvähän tuosta tuli, kun oppi ohjaamaan kangasta oikealla tavalla, kyseessä kun oli suht ohut trikoo joka helposti venyy ja lähtee poimuilemaan paininjalan alla.

Seuraavaksi kokeilen ihan saumantekoa, kaavat ja kankaat vaan esille ja testaamaan! :)