Olen aina ollut kiinnostunut käsintekemisestä ja uuden luomisesta, oli kysymys sitten kaksi-tai kolmeulotteisesta tekemisestä. Maalaamisesta, piirtämisestä, neulomisesta, virkkuusta, ompelusta... kaikenlaista on tullut tehtyä ja kokeiltua. Jokunen vuosi sitten maalasin ja piirsin todella paljon, mutta se on valitettavasti jäänyt nykyisin hyvin vähäiseksi.

Olen koulutukseltani kuva-artesaani, tosin niitä töitä en ole leivänhankinta mielessä koskaan tehnyt, vaan suuntasin samantien valmistuttuani parturi-kampaajan oppeihin. "Kuvittajan" työ kiinnosti siihen saakka kunnes siitä tuli ammatti. Tosin, kampaajana saan toteuttaa itseäni ja visuaalista osaamistani, vaikkakin hieman eri välineillä ja materiaaleilla kuin kuvittajana.

Käsitöihin innostuin todenteolla kolme vuotta sitten kun hankin ensimmäisen oman ompelukoneeni. Opettelin itsenäisesti ompelemaan vaatteita ja kodintekstiilejä ja into vain kasvoi kasvamistaan ja halu oppia uutta oli kova. (Eikä edelleenkään ole häipynyt minnekkään, päin vastoin...)

Neulomista olen harrastanut aktiivisesti viimeiset kaksi vuotta.Jonkinlaisena herätyksenä tähän toimi mummojeni ikääntyminen ja huoli siitä, kuka nyt tekisi sukkia kun minä eikä kukaan muukaan oikein osannut kantapäätä neuloa. Hankittuani ensimmäiset sukkapuikot aikoihin (14 vuoteen!) ja kerän seiskaveikkaa, se oli menoa!

Olen huomannut että neulomis- ja ompeluvimmani vaihtelevat hieman kausittain, välillä viuhuvat puikot ja välillä surraa ompelukone. Kun inspiroidun jommasta kummasta, toinen laji jää hieman syrjään. Mutta aina tehdään jotain! :)